2.7.2017

Onnea on kukka päivässä

Kesä etenee kalenterissa, mutta ei puutarhassa. Kasvien kukinta tuntuu olevan ainakin kolme viikkoa myöhässä. Plääh...toivottavasti syksy ei yllätä liian aikaisin, että saamme nauttia kaikkien kasvien kukinnan loppuun saakka.

kuva1 

Ihanaa väriloistoa on näissä belliksissä.

kuva2 

Jaloängelmän "Elin" kukka on kuin hattara. Kauneusarvo tässä kasvissa taitaa olla enemmänkin lehdissä. 

kuva3 

Vaaleanpunainen lemmikki on oikea väripilkku muiden seassa.
kuva4 

Laukkoja ei voi olla koskaan liikaa. Olipas minulla säkä, kun viime syksynä istuttamani pienet laukat osoittautuivat ukkolaukan kokoisiksi pallukoiksi. En pistänyt yhtään pahakseni toimittajan pakkaus kömmähdystä. Hih, enkä kyllä reklamoinutkaan:)

kuva5 

Akileija aika on käsillä kohta meilläkin. Itse kasvattamat ovat aina ne rakkaimmat. Tässä "Nora Barlow".

kuva6 

ja Green Apple

kuva8 

ja hävyttömän huono kuva Black Barlowsta, mutta laitanpahan kun eka kertaa kukkii...olen ihan myyty tästä väristä!

kuva9 

Kissankäpälä aukaisee nuppujaan tuskastuttavan hitaasti.


Kirjoittelin aloittelevalle puutarhurille vinkkejä. Sivu löytyy joko TÄSTÄ
tai sivussa olevasta linkkilistasta. Olen monessa facebook-ryhmässä törmännyt asiaan, että; kaikki kasvit saa mennä, kun muutimme tähän. Mitä laittaisitte?

En ymmärrä ollenkaan, miksi entisen asukkaan istuttamat kasvit täytyy hävittää??? Ymmärrän, että pihasta tehdään oman näköinen, mutta siihenkö kierrätys loppuu??? Kasvien kierrätyskin on kestävää kehitystä. Toinen juttu mikä ei minun kaalin mene, on se että kaikki ötökät täytyy tappaa. Eiköhän niistä joistain ole hyötyäkin siellä puutarhassa. Olen huomannut, että myrkytön piha vaatii töitä enemmän, mutta lintuja ja perhosia on paljon. Sitä en tiedä, että onko se myrkyttömyyden ansiota.

Laitanpa kissan pöydälle ja kysyn sinulta:

Oletko vastuullinen puutarhuri?


Myrkytöntä puutarhan hoitoa sinulle toivottelee
Maarit

9 kommenttia:

  1. Meillä naapuri teki vime kesänä terassin talon seinustalle. Hän kaivoi kasvit ylös ja laittoi ne tien vireen lapun kera "Saa ottaa". Kasvien kierrätys voi olla aika helppoa. En käytä rikkakasvien torvunnassa muuta kuin kaivamistaja nyppimistä :)

    VastaaPoista
  2. Useasti näkee myös vastaavien kysymysten vastauksissa ohje, että anna olla vuosi ja katso mitä kukkapenkeistä nousee - kysele (helppoa nykyään kun voi kuvata :) - ja tee sitten vasta päätökset. Ken vaivautuu kysymään, saattaa jopa noudattaa ohjetta. Hyvä niin.
    Kyllä puutarha tarvitsee pölyttäjiä, linnut ruokaa kärpäsistä yms. - niin se vain on. Ja eikun hyönteishotelleja tekemään.

    VastaaPoista
  3. Ötökät iskee huonovointisiin tai väärässä kasvualustassa oleviin kasveihin ensimmäisenä. Parempi parantaa kasvuoloja kuin käyttää myrkkyjä.

    VastaaPoista
  4. Olen monta kertaa miettinyt, mitä omalle pihalle tapahtuisi, jos tästä pois muuttaisin. Varmaan uusi asukas laittaisi yläpihalle asfaltin ja alapiha palautuisi nurmikoksi, jota vuosien mittaan olen systemaattisesti vähentänyt ja korvannut istutuksilla. Ehkä lähden täältä mieluummin jalat edellä
    En käytä myrkkyjä, enkä etikkaa tai mäntysuopaakaan. Kitken ja käytän käsiäni. Ellei se riitä, olkoon. Seuraan fb:ssä Leena Luodon ryhmää ja olen oppinut ymmärtämään, että ötököillä on aikansa ja paikkansa. Pahiksia seuraa yleensä hyvikset, joten miksi mitään tappamaan. Varsinkin, kun leipäni ei ole puutarhasta kiinni. Kotilot ovat ainoa, joita vainoan ja hukutan etikkaan.

    VastaaPoista
  5. Minä myös mietin, mitä joskus kotiini muuttavat mahtavatkaan tehdä pihalle, ei siellä kuurupiiloa kummempaa mahdu enää leikkimään, jote toivottavasti toinen puutarhhahörhö sen sitten ostaa omakseen:) Ihana vaaleanpunainen lemmikki, minulla lemmikit sinisenään keväisin levittäytyvät, mutta vaaleanpunaisia en ole edes nähnyt! Akileijasi ovat myös upeita!

    VastaaPoista
  6. Valtavan ihania kukkia. Ihan sydän sykähti.
    En ymmärrä minäkään miksi pitää hävittää kaikki pihalla olevat pois. Ainoa edes vähän järkevä selitys on täysin erilainen maku, mutta kasveja ei saa hävittää mihinkään roskiin! Moni ottaisi ilolla vastaan perennoja, jos tietäisi vaan. Kannattaisi laittaa puskaradio päälle :)
    En käytä mitään myrkkyjä ja ihmettelen kun RU mainostetaan vieläkin televisiossa. Eikö se pitänyt poistaa markkinoilta??
    Perhosia odotan kovasti pihaan, tuntuvat vähenevän vuosi vuodelta.

    VastaaPoista
  7. En ymmärrä kasvien hävittämistä, tai minkään muunkaan.

    VastaaPoista
  8. Upeaa kukintaa! Super hieno tuo musta akileija.
    Minustakin kyllä kuulostaa aivan pöhlöltä hävittää kaikki, luultavasti vuosia paikallaan viihtyneet ja hyvinvoivat, kasvit pois. Itse en harrasta myöskään myrkkyjä. Luonnonmukaisia torjunta-aineita olen silloin tällöin käyttänyt. :)

    VastaaPoista
  9. Kyllä minä joitakin kasveja hävitin, kun pihaa aloin muokkaamaan omakseni. Mutta suurimman osan säästin, etsin niille aluksi varapaikan ja sitten rupesin sijoittelemaan niitä omille paikoille, kun kukkapenkit on rakennettu valmiiksi. On hienoa sanoa, että joku kasvi on pihan alkuperäinen.

    Eikä täällä myrkytetä, jos ei ole ihan pakko!!!! Ansarijauhiaiset saavat kyllä tappotuomion heti, niitä en toiste halua kasvihuoneeseeni.

    VastaaPoista